HR:n nykytila ajankuvan epävarmuudessa
Blogisarja: Henkilöstötyön haasteet 2020-luvulla (1/4)
Vanhakantaisen ajatuksen mukaan HR on kukkahattutätien
työhyvinvointipajoja. Todellisuudessa HR vaikuttaa tekemisellään aivan
liiketoiminnan ytimessä, koska kukaan muu kuin ihmiset – henkilöstö eli
HR-työn ydinkohderyhmä – ei saa asioita aikaan. Ihmisen toiminta
ratkaisee, oli toimiala ja tehtävä mikä tahansa tai oli apuna kuinka
kehittynyttä teknologiaa. (Kalliosalmi, 6.9.2016.)
Ajattelen, että ihminen on yrityksen strategian operatiivinen toteuttaja. Kaikki yrityksen eurot kulkevat ihmisen tai ihmisen luoman tai valvovan järjestelmän kautta taloon. Työyhteisö on tuloksentekijä, joka vaatii huoltoa ja hoivaa. Siinä missä konekin. Toimialasta riippumatta.
Tutkin
Oikotien verkkopalvelussa HR-kentän työpaikkailmoituksia.
Avoimia paikkoja on tällä hetkellä tarjolla seuraaviin toimenkuviin: HR-päällikkö, HR-ansiantuntija, HR-ammattilainen, HR Business Partner, HR Controller ja HR-assistentti.
Ajankuva ja organisaatioiden jatkuva muutos näkyvät tehtäväkuvauksien
sisällössä. Haluan nostaa esille muutamia ominaisuuksia, joita vaaditaan
tämän hetken HR-työssä. Moni työnantaja arvostaa kokemusta HR-työstä,
myynnillistä otetta, työsuhdeasioiden ja työlainsäädännön tuntemusta
sekä erinomaisia tiimi- ja vuorovaikutustaitoja. Esimerkiksi Norlandia
päiväkodit hakee HR Business partneria hoitamaan laaja-alaisia
HR-työtehtäviä, jotka ovat aiemmin kuuluneet linjajohdon alaisuuteen.
Herätäänkö yrityksissä pikkuhiljaa HR:n merkityksellisen rooliin?
Henkilöstöä pidetään perinteisesti kustannustekijänä. Todellisuudessa
kuitenkin kaikki organisaatiot toteuttavat toimintaansa nimenomaa
henkilöstön avulla. (Kauhanen, 16.)
Miten monimuotoinen työyhteisö sopeutetaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin?
Erinomainen esimerkki muutosvalmiudesta ja nopeasta reagoinnista nähtiin keväällä 2020, kun ilmailualalla toimiva Finnair tarjosi henkilöstölleen mahdollisuuden siirtyä lomautusten ajaksi muiden alojen työtehtäviin. Esimerkiksi Mehiläinen ja Attendo tarjosivat Finnairin lomautetulle henkilöstölle väliaikaisesta työtä. Hoiva-ala sai apua akuuttiin työvoimapulaan Finnairin henkilöstöstä, joilla oli entuudestaan sosiaali- tai terveysalan tutkinto. Mehiläisen henkilöstön kehitysjohtaja Anu Kolari kuvailee tilannetta haastattelussa; "Tyypillisin tarjolla oleva rooli on lähihoitaja.
Finnairilaisilla on mahdollisuus hakea myös konsernihallintoon,
digitaalisiin palveluihin ja henkilökohtaiseksi avustajaksi
Mehiläisellä. Väliaikainen työ voi auttaa taloudellista tilannetta
ja sen kautta voi myös oppia uutta ja saada itselleen merkityksellistä
tekemistä lomautuksen aikana." (Finnair, 10.4.2020.)
Tällä hetkellä, epävarmuuden aallon harjalla, HR-työtä tarvitaan tukemaan henkilöstöä, esimiehiä ja johtoa sekä kannustamaan heitä huippusuorituksiin – vaikka huominen näyttäytyy edessämme epävarmana. Tarvitaan jatkuvaa oppimista, uusiutumiskykyä ja ajantasaisuutta. Digitalisaation ja etätöiden
räjähdysmäinen kasvu on tuonut työyhteisöihin uuden aikakauden. Ajattelen, että HR:n rooli korostuu muutostilanteissa – liiketoiminnan kehitysvaiheessa tai toimintaa supistettaessa. Ratkaisevaa liiketoiminnan onnistumisen kannalta on, miten epävarmuuden aikana huolehditaan henkilöstövoimavaratekijöistä?
Lähteet:
Finnair. 10.4.2020. Finnairin henkilöstöä siirtyy lomautusten ajaksi hoiva-alan tehtäviin. Linkki: https://www.finnair.com/fi-fi/bluewings/finnairin-maailma/ Luettu: 26.8.2020.
Kalliosalmi I. 6.9.2016. Mitä se HR oikein tekee? HR vaikuttaa yrityksen jokaiseen kolkkaan. Linkki: https://eventolehti.fi/artikkelit/mita-se-hr-oikein-tekee-hr-vaikuttaa-organisaation-jokaiseen-kolkkaan/ Luettu: 27.8.2020.
Kauhanen J. 2010. Henkilöstövoimavarojen johtaminen. WSOYpro. Helsinki.
Oikotie. Avoimet työpaikat HR. Linkki: https://tyopaikat.oikotie.fi/haku?jq=hr&sort_by=score&pos=sivukartta Luettu: 27.8.2020.
Loistavasti sanottu: työyhteisö vaatii huoltoa ja hoivaa. Koneet voivat toteuttaa monia töitä, mutta ihminen se lopulta on, joka sen koneenkin käynnistää ja tarvittaessa huoltaa. Henkilöstön hallinta ja sen hyvinvointiin panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. https://www.humansense.fi/palvelutarjonta
VastaaPoista